Tuli tänään nähtyä Koodia pitkästä aikaa. Musta oli ihana nähdä häntä. Viimeks oon nähnyt häntä about pari kuukautta sitten. Tosin mä näin tänään siitä myös sellaisen puolen, mitä mä en koskaan olis uskonut näkeväni hänestä.
Menin hänen luokseen siis joskus yhdentoista maissa illalla ja kun päästiin hänen kämpilleen, hän pursui raivosta. Mainittakoon, että koodi on just sitä tyyppiä, jota oikeasti saa raivostuttamalla raivostuttaa, että hän raivostuu. Koodin kämppis oli polttanut kannabista sisällä, eikä Koodi siedä sitä, että sisällä poltetaan. Hänestä huokui se raivo ja se sai mut ahdistuksen partaalle. Mä vain istuin tietokonetuolilla, polvet vedettynä rintakehää vasten ja purin mun huulikorua, etten mä purskahtais itkuun ja rupeis hyperventiloimaan, saati sitten sais paniikkikohtausta. Ekaa kertaa mä koin helvetinmoista pelkoa Koodia kohtaan. Ikinä. Tilanne onneks rauhottu hetkessä, eikä mitään pahempaa sattunut.
Datalta tuli muuten viestiä, että hän olisi taas maisemissa lauantaina. "Mä oon vahtimas mun serkun lasta lauantaina, et jos haluut raahata ittes tänne, niin tuu ihmeessä." Totta helvetissä mä raahaan itteni sinne, jos mua pyydetään. Lauantaina tulee siis nähtyä häntä uusiks.
Helmellä ei tunnu tosin kaikki olevan hyvin.. Hän tuntuu helvetin masentuneelta, mua pelottaa hänen puolesta. Mua ahdistaa hänen puolesta.
"Kaikki menee taas vituiks..."
"Rakas, kerro mulle lisää..."
"Stressaa koulu... Ihmissuhteet... Tää vitun kämppä... Tää solu missä oon yksin"
Onneks mä näen häntä kuitenkin ens torstaina. Meen hänen luokseen torstaina, mut sunnuntaina se on taas lähtö takaisin omalle kämpälle. Toiselle puolelle Suomea... Mä vaan ootan torstaita ihan helvetisti, sillä Helmi on ainut naispuolinen ihminen, jonka seurassa mä voin olla miten haluan. Mä voin itkee sen edessä, kertoo omasta rakkauselämästä, voisin kertoo jopa pienintäkin yksityiskohtaa myöten mun seksielämästä, jos mulla olis sellanen...
Mä odotan torstaita niin paljon, et muhun sattuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti